Tässä blogisarjassa tutkin erilaisia tapoja kohdata niin pieniä kuin isoja ihmisiä ja miten nämä tavat vaikuttavat yhteyteen. Tavoitteena on rakentaa syvempää tietoisuutta siitä millä tavalla valitsemme olla läsnä kanssakulkijoillemme. Tässä ensimmäisessä osassa syvennyn hieman perusteellisemmin empatiaan. Seuraavissa osissa avaan muita kohtaamistapoja esimerkki-dialogien kautta ja tutkin miltä olisi voinut kuulostaa jos olisikin valinnut empaattisen kuuntelun. Luvassa konkretiaa, dialogit pohjautuvat oikeaan elävään elämään!
Empatia on ajankohtainen aihe. Aktiivinen kuunteleminen nähdään jo hyvinkin tärkeänä osana toimivia ihmissuhteita niin isojen kuin pienten ihmisten välillä, perheissä, työpaikoilla, kasvatuksessa, johtamisessa, hoitotyössä ja jopa myymisessä.
Mitä sitten tarkoittaa empaattinen kuunteleminen ja miltä tuntuu ja mitä tapahtuu kun tulee kuulluksi? Miten harvinaista tai yleistä se on? Jos ei ole itse saanut kokea empaattisesti kuulluksi tulemista ja ymmärtänyt sen merkitystä, vähän ”arkisempi” tapa kohdata toisia saattaa olla ainut annettavana oleva vaihtoehto.
Se menee näin: Kun toinen rupeaa kertomaan jostain kokemuksestaan tai avaamaan jotain ajatustaan kuuntelemme mahdollisimman lyhyen hetken, usein samalla miettien omaa vastaustamme. Sen jälkeen alamme kertoa omia ajatuksiamme tai tarinoitamme, heitämme neuvon tai ratkaisuehdotuksen, ilmaisemme oman eriävän tai vahvistavan mielipiteen, yritämme rauhoittaa tai lohduttaa tai kenties piristää ja kannustaa toista.
”No olipa ikävää. Mut älä stressaa, kyllä se siitä.” ”Sä murehdit liikaa, yritä ajatella positiivisesti.” ”Tiietkö, mä oon kokenut JUST tuon saman, anna kun kerron.” ”Entä jos tekisit niin tai näin…?” ”Ehkä sä vaan ylireagoit, ei se toinen varmaan tarkoittanut noin.” ”Koita jaksaa, sä oot niin vahva ihminen, kyllä sä selviät tästäkin.” ”No olipa törkeää, miten se kehtasi sanoa sulle noin?!” ”Ei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua, nyt kyllä pistät sille rajat!”
Kuulostaako tutulta? Joskus neuvot, ajatusten ja tarinoiden vaihtaminen, mielipiteiden vertailu, lohdutus ja kannustus ja uudet näkökulmat ja argumentit TOKI ovat tarpeen, eikä niissä sinänsä ole mitään vikaa. Mutta usein niin pieni kuin isokin ihminen kaipaa ensin tulla kuulluksi omissa kokemuksissaan tai ajatuksissaan, ja saada tilaa omille tunteilleen ja tarpeilleen, ennen kun on valmis kuulemaan toisen ajatuksia tai kokemuksia tai mielipiteitä. Jos toinen tulee tilaan ja tarinaan liian voimakkaasti ja liian nopeasti omien näkemyksiensä kanssa, kertojan tila kutistuu ja sekä hänen yhteys itseensä että yhteys ihmisten välillä katkeaa tai kärsii.
Miksi teemme näin? Olemmeko aistivinamme että toinen ihminen kaipaa meiltä jotain vastakaikua, ja ovatko nämä ne tavat millä meidätkin on kohdattu emmekä tiedä muusta? Vai emmekö usko empatian ”riittävän”, luulemmeko että meiltä odotetaan jotain muuta osallistumista? Näitä kysymyksiä tutkin syvemmin tulevissa osioissa. Nyt keskityn kuitenkin ensin tutkimaan empaattisen kuuntelun vaihtoehtoa.
Mikä on empatia? Onko se joidenkin ihmisten luonteenpiirre (“hän on vaan niin empaattinen ihminen”)? Miten meistä siinä tapauksessa kehittyy empaattisia ihmisiä? Miten empatia toteutetaan? “Tehdäänkö” se jotenkin vai onko se ennemminkin asenne? Rakentavanvuorovaikutuksen kouluttajana minun uskomukseni ja kokemukseni on, että empaattinen kuuntelu on taito jota voi ja kannattaa opetella ja harjoitella. Se ei ole ainut tapa kuunnella muita ihmisiä, mutta tärkeä tapa silloin kun se on tarpeen, eli kun toinen ihminen nimenomaan kaipaa tilaa tulla kuulluksi.
Rakentavan vuorovaikutuksen koulutuksissamme harjoittelemme empaattista, aktiivista ja läsnäolevaa kuuntelemista eri harjoitusten kautta. Osa sitä on että opimme erottamaan ajatuksemme tunteista, ja tutkimme tunteiden kirjoa ja laajennamme tunnesanastoamme.
Tunteita voi kuitenkin olla miljoonasta eri syystä, eikä se vielä riitä että tiedostan mitä tunnen, vaan vasta kun ymmärrän enemmän siitä MIKSI tunnen niin kuin tunnen ja mitä tarvitsen tai mikä tarpeeni on tyydyttynyt, voin saada syvemmän yhteyden itseeni ja myös toisiin. Meidän tarvesanastomme on usein vielä pienempi kuin tunnesanastomme ja monelle tulee täytenä yllätyksenä miten paljon tarpeita meillä onkaan!
Oletko vihainen koska tarvitset tilaa, rauhaa, kuulluksi tulemista, luottamusta, ymmärrystä, reiluutta, arvostusta vai kenties jotain muuta?
Oletko väsynyt koska kaipaat lepoa, tukea, helppoutta, tasapainoa, keskittymistä, vastuun jakamista, huomioimista, vastavuoroisuutta, merkitystä, lämpöä vai kenties innostusta?
Oletko iloinen kun olet saanut tilaa rentoutua ja löytänyt enemmän yhteyttä itseesi, vai koska olet saanut kokea leikkisyyttä ja todellisuuksien kohtaamista muiden samanhenkisten kanssa?
Tarpeita on listassamme yli 90, voit halutessasi tutkia niitä tässä.
Saman tunteen takana voi eri ihmisellä ja eri tilanteissa olla hyvin eri tarpeita, ja löytämällä juuri sen tarpeen / ne tarpeet jotka tässä hetkessä ovat elossa, saamme enemmän tietoa siitä mitä meille oikein kuuluu ja miten voimme ja haluamme toimia. Jotta saisimme yhteyden tunteisiimme ja tarpeisiimme, saatamme tarvita tilaa ja empaattista tukea ja kuulluksi tulemista. Koulutuksissamme harjoittelemme niin tunnistamaan omia tunteita ja tarpeita, kuin kuulemaan toisen kertomuksesta tai tarinasta hänen tunteitaan ja tarpeitaan ja heijastamaan niitä hänelle takaisin. Tämä on yksi tapa toteuttaa empaattista kuuntelua.
Empaattinen kuuntelija asettautuu myötäeläjäksi toisen meren aallokkoon
Empaattista kuuntelemista verrataan surffailemiseen. Olemme toisen aallolla, yritämme pysyä sen kyydissä, on sitten aalto iso ja kärkkäisen myrskyisä, tai pitkä ja hidas suruaalto, tai välillä jopa ristiaallokkoa. Emme yritä muuttaa toisen aaltoa, emme yritä pienentää tai rauhoittaa sitä, emme yritä ohjata sitä rantaan, emme kerro sille miten sen kuuluisi olla tai minne sen pitäisi mennä. Olemme vain kyydissä, aistien ja ehkä sanoittaen tunteita ja tarpeita, kuunnellen ja myötäeläen aallon energiaa. Kun aalto on valmis ja on saanut elää liikerataansa loppuun asti, se hiipuu. Nousee kenties uusia aaltoja jotka kaipaavat tilaa.
Empaattinen kuuntelija asettuu myötäeläjäksi toisen meren aallokkoon. Hän luottaa toisen kokemuksen olevan merkityksellinen ja tarkoituksenmukainen sellaisenaan, ja käyttää omia aistejaan virittyäkseen toisen mielen- ja kehontilaan. Hän antaa oman kehonsa ja mielensä peiliksi heijastamaan takaisin mitä kuulee, näkee ja aistii toisessa tapahtuvan, ehkä sanoittamalla kuulemansa ja aistimansa tunteita ja tarpeita ääneen.
”Kuulostaa siltä, että olet tosi pettynyt, ja tarvitsisit enemmän luottamusta siihen että sinunkin tarpeita tässä päätöksessä huomioidaan?” ”Ärsyttääkö sinua, kun niin kaipaat saada kunnioitusta sinun näkemykselle?” "Vaikutat rennommalta nyt, onko niin että koit tulleesi ymmärretyksi ja kuulluksi?” Tai lapselle: "Harmittaako sinua, kun olisit halunnut itse päättää mitkä kengät laitat tänään?" "Oletko pettynyt, kun koit että leikit jäivät vielä ihan kesken?"
Moottorivene halkoo aallot, jotta pääsee nopeasti rantaan
Koulutuksissamme teetämme myös havainnollisen harjoituksen jossa selkeästi erottuu empaattinen kuuntelu aiemmin mainituista ”arkisista” tavoista kohdata toisia ihmisiä. Harjoitusta kutsutaan ”moottoriveneeksi”. Moottorivene halkoo aallot, jotta pääsee nopeasti rantaan. Se luulee, että se auttaa toista parhaiten viemällä tarinan ja ihmisen nopeasti perille, yrittää äkkiä sitoa hänet kiinni laituriin ja jatkaa sitten omaa matkaansa. En nyt paljasta enempää tästä harjoituksesta, jotta mahdolliset tulevat osallistujat saavat kokea sen freesinä omakohtaisesti kurssilla. Mutta kerron jotain siitä, mitä ihmiset yleensä sanovat tämän harjoituksen jälkeen:
”Ai kauheeta… Tuolla tavallahan mä teen koko ajan!” ”Ihan hirveetä, tuoltako se tuntuu muissa?!” ”Ei oo totta, miten mä en oo tajunnut?!” ”MIKSI me emme pysähdy kuuntelemaan muita?! Mikä juttu?!” ”On se surullista, miten vähän keinoja välillä on olla toiselle läsnä…” ”Mähän luulin et mä OSAAN kuunnella!”
Tehtävä on armottoman paljastava, ja samaan aikaan näin kärjistettynä armollisen humoristinen. Itselleen ja toisille saa nauraa yhdessä (yleensä vapauttava nauru kaikuu kattoon asti), eikä ole tarkoitus osoitella ketään sormella. Suurin osa osallistujista kuitenkin päätyvät lopuksi hieman ihmeissään kaivamaan sormenpäällä sisintään, hämmentyneinä tiedostamaan omia toimintatapojaan. Koska kuulluksi tulemisen ero tuntuu kehossa niin valtavalta. Koska on niin helpottavaa vihdoin saada kohdata empaattinen surffailija kun on saanut jo tarpeekseen erilaisia moottorivenetapoja.
Kun voin rentoutua luottamaan siihen, että toinen haluaa kuunnella ja olla läsnä eikä hän tule rikkomaan minun aaltoani millään tavalla, uskallan pysähtyä itsekin enemmän kokemaan sitä. Kun toinen on minun mukanani, minulla on tilaa ja rohkeutta mennä syvemmälle itseeni, uskallan avautua vähän lisää, tulla näkyväksi niin itselleni kun toisellekin. Saan yhteyttä itseeni.
Tällainen yhteys on monelle ihmiselle ikään kuin punainen lanka elämässä, ja auttaa säilyttämään tasapainon ja merkityksen tunteen, haasteellisissakin tilanteissa. Uskon että useimmalla meistä on iso kaipuu saada tukea tähän ja että kuitenkin harmillisen harvoin löydämme sellaisen tilan missä saamme turvallisesti ja tarpeeksi rauhassa sukeltaa syvemmälle, toisen ollessa rauhassa läsnä kuuntelemassa ja surffaamassa ja kanssaihmisenä todistamassa meidän matkaamme itseemme.
”Isoin lahja mitä voit toiselle antaa on läsnäolosi” Marshall Rosenberg
Seuraavassa blogisarjan osassa tutkin miksi alamme neuvomaan toisia kuuntelemisen sijaan, ja miten se voi vaikuttaa yhteyteen.
Toivottavasti surffaat aallokossa kanssani eteenpäin :)
Comments